Lapsi- ja perheoikeudelliset asiat
Lapsi- ja perheoikeus
Lapsi- ja perheoikeus ovat rikosoikeuden ohella toimistomme ydinosaamisaluetta. Perheoikeus säätelee monia elämän suurimpia tapahtumia, kuten lapsen syntymää ja avioliiton solmimista, avioerotilannetta ja omaisuuden ositusta tai erottelua.
Lapsiasiat
Lapsen huolto, asuminen, tapaamisoikeus ja elatus ovat usein elämänmuutoksiin liittyvissä tilanteissa ratkaistavaksi tulevia asioita. Annamme neuvontaa alkuvaiheessa, ohjaamme asian sovittelussa ja avustamme mahdollisessa oikeudenkäynnissä tai tuomioistuinsovittelussa (Follo). Laadimme asiaan liittyvät asiakirjat, kuten sopimukset ja elatuslaskelmat.
Lapsen vanhemmat ovat pääsääntöisesti lapsensa huoltajia. Huollolla tarkoitetaan käytännössä päätöksentekoa lapsen asioista eli lapsen nimestä, kielestä, uskonnosta, päivähoidosta, koulusta, terveyden- ja sairaanhoidosta, passista sekä omaisuudenhoitamisesta. Huolto voidaan uskoa myös yksin toiselle vanhemmalle tai varsinaisen huoltajan ohella tai sijasta jollekin toiselle henkilölle. Lisäksi on mahdollista sopia tai määrätä, että huoltajan tehtäviä rajataan edellä mainittujen osa-alueiden suhteen.
Jos lapsen vanhemmat eivät asu yhdessä, lapsi yleensä asuu jommankumman vanhemman luona tai vuorotellen heidän luonaan (vuoroasuminen). Vuoroasumisessakin lapsen osoite täytyy olla vain yhdessä paikassa.
Lapsella on aina oikeus tavata sitä vanhempaansa, jonka luona hän ei asu. Tapaamisoikeudesta ja sen laajuudesta sovitaan tai määrätään aina tapauskohtaisesti lapsen etua ajatellen.
Lapsella on oikeus elatukseen. Lähtökohtaisesti vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta elatuskykynsä mukaisesti. Mahdollisesta elatusavusta voidaan sopia tai määrätä. Mikäli lapsi ei saa elatusta muuten, maksaa Kansaneläkelaitos hakemuksesta elatustukea.
Avustamme myös lapsen huostaanottoa koskevissa asioissa hallinto-oikeudessa.
Aviovarallisuusoikeus
Avio- tai avoeron yhteydessä ajankohtaiseksi voi tulla omaisuuden ositus tai erottelu. Avioliittolain mukainen lähtökohta on, että osituksessa kumpikin puoliso saa puolet puolisoiden yhteenlasketun omaisuuden säästöstä. Puolisot voivat kuitenkin sopia osituksesta ja erottelusta keskenään myös lain lähtökohdasta poikkeavalla tavalla. Omaisuuden jakamisen lopputulokseen voidaan vaikuttaa myös avioehdolla, joka voidaan laatia toimistollamme jo ennen avioliiton solmimista tai myöhemmin avioliiton aikana. Myös testamentilla voidaan vaikuttaa etukäteen omaan omaisuuteen.
Asianajajan puoleen kannattaa kääntyä siis jo avioliittoa suunnitellessa, jotta kaikki tarvittavat asiakirjat tulevat ajoissa laadituiksi. Erotilanteessakin monet pystyvät sovussa sopimaan asioista, jolloin laadimme asiakirjat sopimuksen mukaan. Riitatilanteissa voimme avustaa toista osapuolta. Toimimme myös riitaisissa osituksissa ja omaisuuden erotteluissa käräjäoikeuden määräämänä pesänjakajana.
Edunvalvontavaltuutus
Edunvalvontavaltuutuksella eli edunvalvontavaltakirjalla voit varautua tilanteeseen, jossa et mahdollisesti pysty enää itse päättämään tai hoitamaan omia asioitasi esimerkiksi heikentyneen terveydentilan vuoksi. Edunvalvontavaltakirjassa voit nimetä henkilön, joka on oikeutettu edustamaan sinua ja hoitamaan asioita puolestasi, sekä määritellä, miten asioita tulisi hoitaa. Valtuuttajan lisäksi kahden esteettömän todistajan on samanaikaisesti läsnä ollen allekirjoitettava edunvalvontavaltakirja.